Keskikesän juhla oli ja meni, hei! Jouluun on enää 6kk! (ftr mä en ole jouluihminen, muutoin kuin lahjojen suhteen) Me oltiin mökkeilemässä Paraisilla, eli lähes ulkomailla. Mentiin perjantaina ja mä kävin Nellin kanssa lauantaina kisaamassa ja ajoin illaksi takaisin ja sunnuntaina olinkin töissä. Oli oikein leppoisa jussi. Hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa, ilmatkin oli ihan ok, sauna lämmin ja kokko. Mitä sitä sitten oikeestaan muuta tarvii.
Lauantaina oli vähän juhannusvire kisoissa. Eka rata oli pelkkää suoraa ja juoksemista ja siitä kyllä olis pitäny tehdä helppo nolla, mutta vitonen tuli kun käskytin Nelliä liian aikaisin puomin kontaktilla ja se raukka oli pelästynyt ja hyppäs just ennen kontaktia sivuun. :( No siinä radassa ei ollut muuten mitään ihmeellistä, yhdessa kohtaa jäin vähän koiran jalkoihin ja siinä meni varmaan sekunti, mutta muuten (puomia lukuunottamatta) olen ihan tyytyväinen rataan. Toinen rata olis ollu oikeen mukava ohjaustaitoa mittaava rata, mutta mä sössin heti tokalla esteellä, kun käännyin liian aikaisin ja nelli hyppäs esteen väärinpäin. Nyt sitten kisataan seuraavaksi agirodussa ja sen jälkeen tulee kuukauden tauko. Ajattelin kyllä treenata sen 1krt/vko lyhyitä treenejä, lähinnä ylläpitävää, ei mitään vaikeeta ei stressiä niistä kun täytyy se loma joskus olla koirallakin. Nelli kyllä on lomaillu aika paljon tänä keväänä, eihän me just olla kisattu. Nää oli nyt kuudes ja seitsemäs startti kolmosissa meille.
Parsonit kulki juhannuksena muuten aika hyvin. Nipakin otti toisen kiinnityksen AVA:n ja sen viimeisen saa vastaanottaa vasta joskus ens keväänä. Teillä on Mari hyvin aikaa hakee se komeustulos! :) Kleni menee myös sellasta vauhtia, että huh-huh. Mä en tajuu, miten tuo ohjaaja pysyy perässä tai oikeammin edellä ja ehti huudella koiralle vielä "tule-tule" Oispa mullakin sellaset superjalat.!
Niin eilen olin tosissaan töissä ja ihmiset oli palanneet juhannuksen vietosta alennusmyynteihin. Mä en kyllä löytänyt meiltä mitään, mutta ilmeisesti siellä jotain oli kassien määristä päätellen.
Tänään jäi treenit väliin kun olen sen verran räkäinen, ettei juokseminen taida tehdä hyvää ja ens viikolla ajattelin kuitenkin käydä vähän sitä open rataa treenailemassa (jos sen joku kentälle rakentaa) Täytyy vaan luottaa ja toivoa, ettei Nellillä ala se "odotettu" juoksu...
Ai niin, keitin Ippelle riisipuurot. Teflonkattila ja kaikki ja prrrrrrrkele että paloi pohjaan! Makuun ei kyllä vaikuttanut, mitä ihmettelen, mutta en mä noin hyvin oo ikinä ennen onnistunut. Lähdenpä tästä hinkkaamaan sitä kattilan pohjaa, josko se sieltä vielä löytyisi.
EM-jalkapallosta sen verran, että olen tätä nykyä Espanjan kannattaja. Ja näyttelykansalle tiedoksi, en tuo Miinaa Turun näyttelyyn. Mennään sitten Valkeakoskelle ja Helsinkiin.