Lupauksia ei alkaneeseen vuoteen meillä tehty - tai tehtiin se perinteinen, tipaton tammikuu ja päätin ääneen jatkaa tipattoman sinne tuonne lomaan asti. Siellä se sangria sitten maistuukin :)

Uusi vuosi vaihtui kavereiden luona Hyvinkäällä. Rauhallinen lapsiperhe uusi vuosi. Hauskaa kyllä oli eikä tullut krapulaa, niin siinä mielessä myös kiva. Mentiin sinne jo sunnuntaina ja eilen iltapäivästä tultiin kotiin. Tänään pitääkin jo taas mennä töihin, vaikka eilen (ja tänäänkin vielä) oli sellanen olo, että paskan marjat, jään kotiin. Noh, olen menossa...

Koiraatten uusi vuosi vaihtui mummolassa, kavereilla kun on puolen vuoden ikäinen kissa ja pari marsua, niin ei sitten viitinny ottaa meidän saalistajia kuusta kaatamaan. Hyvin oli heilläkin mennyt, Miinahan ei paukkkuja pelkää, Nelli hiukan, mutta yhdeksältä olivat vielä käyneet ulkona ilman aristeluja. Hauskan kuvankin oli mummi ottanut, kun koirat elbaa sohvalla ketarat kohti kattoa pahimman tulituksen aikaan!

Uusia työpaikkoja olen haeskellut, loppiaisen jälkeen jännitetään kuuluuko mistään mitään.. Toiseen on kyllä ihan hyvät suositukset, mutta saappaat on jokseenkin isot, niistä lisää kun jottai tiietään. JOS kuuluu.. 

MUKATAVAT ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE TUTUILLE!