Olenhan pojan kanssa edelleen (vielä) kotona, ja kun terveen ihmisen kerran pitää jotakin syödäkin, niin päätin tehdä jauheliha-pastaa. Koiruudet, Nelli ja Miina, jotka muuten ovat parson russellinterriereitä rakastavat kaikkea tekemääni ruokaa. Hyvä se on, että joku tykkää.

Eilen vedettiin oikealta puolelta viisaudenhammas. huh, miten se sattuikaan. Yö meni kyllä hyvin, ei sen puoleen. Iirokin antoi äidin nukkua, ehkä olin niin kärsivä illalla, että poika katsoi paremmaksi vaihtoehdoksi nukkua kuin kitistä (joka on tällä hetkellä enemmän sääntö kuin poikkeus)

Ruuasta tuli hyvä, vaikka itse sanonkin. Taisin vaan tehdä turhan ison annoksen. Huomenna sitä ei kukaan kuitenkaan syö, paitsi koirat jos niille antaisi, ja sunnuntainakaan se ei varmaan kenellekään uppoa...

Kahvikin maistuisi, vaan kun en tiedä tykkääkö tuo iso haava suussani kuumasta.

On tämä arki kyllä siitä ihmeellistä, että aika vaan juosta jolkottaa, vaikkei mitään tekisikään. Täksi päiväksi suunnitellut työt olen jo lakaissut mielestäni. Oinas kun olen, niin äkkipikaisena tulee tehtyä päätöksiä ensin toiseen, sitten toiseen suuntaan. Mikä tuuliviiri! Hyvä olen päättämään, ei siinä mitään. Kun ne päätökset joskus pitäisivät.

Päätöksistä: Miinan kanssa päätin harjoitella näyttelyseisomista. Viikon päästä on iso näyttely Turussa ja kehässä käynnistä on aikaa. Jonkin verran on harjoiteltu, mutta ei ollenkaan niin paljon, kuin olin päättänyt. saa nyt kattoa, miten sekin taas menee. Toivon tietysti, että Miina pärjää, mutta esittämisestä se on paljon kiinni. Mun mielestä.

Nellin kanssa agilitypuolella on sama juttu. Päätöksiä tehdään kontaktien opettamisesta, käännöksistä ja herra ties mistä. Se pysyminen päätöksessä ei oo mun juttu. Ollenkaan. Vaikka tavoitteena onkin sm.karsinnat 2007... (kisaamme vielä kakkosluokassa joten kiire tulee) voi olla, että tuokaan päätös ei pidä.
Että sellanen menu.